Helou!
Jee vihdoin päästiin Saran kaa ottamaan asukuvia! Kaikki ei tosin menny ihan suunnitellusti, nimittäin just tälle päivää sattui kolea, sateinen ja tuulinen sää, eikä päästykään ulos kuvailemaan niin kuin innoissamme meinattiin. Ulkona alkoi vesisateen lisäksi tulla jotain pikkurakeitakin niin jäätiin sisälle
kauppakeskukseen nappaamaan parit kuvat. Sara on huippukuvaaja, mutta
omalta osaltani kaikki on vasta harjoittelua ja sen huomaa, haha. Mutta
hauskaa hommaa ja vielä kun päästään ulos kevätaurinkoon joku kerta
kuvaamaan niin a vot. Hurjasti kiitoksia vielä Saralle! <3
Otokset on nyt monien kikkailujen jäljiltä tähän saatuja, joten laatu ei ole kaikista paras. Opettelen vasta käyttämään näitä ohjelmia, joten toivotaan että jatkossa näyttää paremmalta.
Farkkutakki, farkut/Cubus, toppi/BikBok, laukku/Rebecca Minkoff, Zalando, nilkkurit/Dinsko |
Yleensäkin tykkään pukeutumisessa paljon väreistä. Näin keväisin eniten miellyttää pastellit ja kirkkaat hedelmävärit, sekä noiden yhdistelmät. Monesti oon huomannut että värit ihan oikeasti vaikuttaa mielialaan ja päinvastoin, pukeutuessa itse ainakin ilmennän päivän tunnelmia väreillä. Apea mieli piristyy raikkaan värisellä huulipunalla ja taas toisaalta superiloisena ei voi pukeutua muuta kuin herkkuväreihin korostamaan hyvää mieltä.
Pitkän aikaa olen jo halunnut oppia lisää värianalyysistä, eli värien sopivuudesta ihon, hiusten ja silmien värin suhteen. Onnekkaasti työkaverini on pukeutumisneuvoja ja hän on ristinyt minut "kevääksi" (ei toki olla virallisesti vielä tehty kokonaista analyysiä, toivottavasti joskus tehään!), eli kuulemma minulle sopisivat parhaiten puhtaat ja raikkaat keväisen luonnon sävyt, kuten lämmin turkoosi, persikka, puhdas lämmin punainen ja sitruunankeltainen. En toki usko että mitään karttaa tai analyysiä kannattaa liikoja tuijottaa värejä valitessa, tärkeintä että itse tykkää ja että tuntuu omalta, mutta taatusti noilla on perääkin. Oon itelläni ja töissä asiakkaita stailatessa huomannut, että siinä missä joku väri saattaa todella korostaa esimerkiksi ihon kaunista hehkua ja saada silmät säihkymään, toinen väri saattaa saada koko olemuksen näyttämään kalpealta ja, no, värittömältä. Hmm, kuinkahan käy kun hiusvärini ihan pian vähän vaihtuu, muuttuuko värianalyysikin... Täytyypä ottaa selvää ja tarkastella mille vaatekaapin sisältö uuden kuontalon kanssa näyttää.
Yllättävillä väriyhdistelmillä sitä paitsi saa mielenkiintoa tavalliseenkiin asuun helposti, eikä aina tarvii toljottaa vaan kuluvan kauden trendivärejä. Viime aikoina olen ihastunut ihan hulluna vaalean liilan sävyihin ja asun crop-toppi onkin yksi ehdottomista lemppareista, vaikka se löytyikin jo syksyllä. Pari vuotta sitten ostin MAC:in liilan huulipunan (Viva Glam Nicki II) Prahasta ja silloin se oli tosi outo ja erikoinen, siksi siihen ihastuin silloin. Nyttemmin liilat huulipunat alkaa olla jo tavallisia, ja tuo omani alkaa olla ihan loppu vaikka oon sitä säästellyt. Oon koittanu löytää vastaavaa, mutta tuloksetta, tuossa punassa vain on täydellinen sävy, koostumus, peittävyys ja suloinen suklainen tuoksukin. Rebecca Minkoffin vaaleanturkoosi laukku on tämän kevään hankinta ja myöskin yksi suosikeista tällä hetkellä. Väri on siinäkin kaikista parasta, mutta myöskin kooltaan laukku on juuri sopiva kantamaan välttämättömät puhelimen, lompakon ja meikit, ja passaa mielestäni sekä päivä- että iltamenoihin mainiosti. (Minulla on paha tapa hankkia aina iso laukku ja aivan liian pian huomata kantavani päivittäin mukana mojovaa kasaa roskia ja tarpeettomia pikkuesineitä laukun pohjalla - pienellä laukulla tuolta voi välttyä.) Asun hassuin löytö on kaulakoru, jonka bongasin hiusvärinostoreissulla Tokmannilta pari viikkoa sitten, siellä se nökötti alelaarissa eikä maksanut kuin pari euroa. Katsoin vain heti että oijoi, kultaa, liilaa ja oranssia yhdessä, tää lähtee mukaan! Kotona myöhemmin hoksasin et ihan samat on sävyt kuin tässä topissa, ja asuidea oli valmis.
Onko teillä kokemusta värianalyysistä, tai vaihtelevia väri-ihastuksia? Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3
Ei huomaa kyllä yhtään et ettet ois kauheesti kameran eessä ollut! <3 Kiva, et löysit näistä kivoja! :)
VastaaPoistaHahah, voi ihana, kiitos vain! <3 Sen verran mukavasti oli räpsyjä et pystyi valitsemaan, mutta pönötystä on havaittavissa :D Huippua kyllä harjoitella, tässäpä tuota oppii! ^_^
Poista