Täällä taas, kera mustan jumpsuitin! Onpa ollut elämässä hyvää hulinaa viimeajat (miinus gradu sekä "hyvän" että "hulinan" osalta) ja lähitulevaisuudessa on myös hyvin jännittävää odotettavaa. Tästä tulee ihana kesä! <3
Asusta. Ostin tämän hauskan vaatteen ihan vasta töistä Cubukselta ja heti teki mieli koota asu sen ympärille. Haalarin kaula-aukon kietaisuosiot saa pikkiriikkisellä nepparilla kiinni paljon ylempää kuin mitä kuvissa näkyy, mutta ajattelin samassa asussa vilauttaa toista tän hetken vaateihastusta, BikBokin pitsistä crop-toppia, ja jätin etuosan avoimemmaksi. Kengät oli ale-löytö Helsingin Zarasta helmikuussa, yhdeksänkympin nahkaiset korkkarit kotiutuivat alle parilla kympillä. Tosi nätit mutta hiton epämukavat. Valkoinen sormus on hopeaa ja emaloitu valkopintaiseksi. Sekin oli alelaarissa vitosella pari vuotta sitten ja löytänyt viimeaikoina vakkaripaikan nimettömästä, asuista viis. Tämän asun laukkuun se sattui jopa mätsäämään.
Laukku on vintage-löytö pieneltä maalaiskirpputorilta Konnevedeltä, ostettu varmaan kymmenen vuotta sitten ihan minihintaan. Muistelen että hinta ei ollut edes kokonaista euroa (ja juu, hamstrasin jo silloin kivoja pukeutumisjuttuja, onneksi!). Mielestäni kultainen lehtikoriste ja siro ketjuhihna ovat tosi viehkeät ja ajattomat. Laukun pinta on kaunista keinonahkapunosta ja sisäpuolella on logoprinttaus tekstillä "Rodo" sekä erikseen kultakirjaimin "ITALY". Lyhyen googlaamisen jälkeen löysin firman ja sen nettisivuilta muun muassa kiinnostavan videon: http://www.rodo.it/since/. Hmm, hyvä löytö ja olisipa mahtavaa tietää laukun tarinasta enemmän! Kukahan sen on vienyt Italiasta Firenzestä Konnevedelle...? Voisin muuten ehkä tehdä tarkemman postauksen jossain vaiheessa tästä laukusta tai jostain muusta hauskasta löydökistä, olisipa kiva esitellä enemmänkin jos teitä kiinnostaa.
Mulla ei taida juuri koskaan olla normaalihintaisia juttuja päällä ja asujen jujutkin on ikivanhoja, hahah!
Jumpsuit/Cubus, toppi/BikBok, korkkarit/Zara, laukku/kirppis, rannekello/Glitter, hopeasormus/Kultajousi |
Ave-ihanaiselle kiitos ja kunnia kuvista jälleen! <3
Millaisia huippulöytöjä te ootte tehny kirppiksillä? Kesäistä viikonloppua kaikille! <3
Wautsi, kävin kattoo ton videon Rodon sivuilla. Aikamoisen löydön oot kyllä Konnevedeltä tehny! :D
VastaaPoistaNo joo, niinpä, ja miten kauan aikaa sitten! :D Video on hieno, upea juttu että näyttävät kuinka nuo laukut punotaan käsityönä!
Poista