Beate: Minusta ei tullutkaan opettajaa

Keskiviikkona meinattiin työkaverin kaa lähteä ulos kuvaamaan ja taas oli luontoäiti ideaa vastaan. Satoi vettä, räntää ja sitä paljon puhuttua vappulunta, voi raah. Olin kuitenkin jo suunnitellut kertovani jossain vaiheessa enemmän työstäni ja niin otettiin sitten tällasia "työkuvia".

Rakastan työtäni ihan älyttömästi. Olen ollut Cubuksella nyt aika tarkalleen vuoden ja vuosi on ollut kyllä elämässäni todella tärkeä. Olen tajunnut omat vahvuuteni ja lahjakkuuteni sekä intohimoni, osannut sanoa niistä ääneen muillekin ja muuttanut kurssia esimerkiksi opintojen suhteen suuntaamaan kohti sitä omaa, oikeaa unelmaani. Ihan noin simppeliä ei kaikki ole aina ollut.

Minustahan piti tulla opettaja. Tuo lause jo itsessään pitää sisällään hurjan kasan odotuksia ja paineita. Kun aloitin yliopisto-opinnot, menin opelinjan sijaan sille "peruslinjalle", eli aloin opiskella pääaineenani englantia keskittyen kulttuuri- ja yhteiskunta-aiheisiin kursseihin aineenopettajakurssien sijaan, koska jo silloin epäilin opettajuutta omalla kohdallani. Lisäksi valikoin enkunkielisiä kauppaopintoja ja mahdollista opeuraa silmällä pitäen ruotsia ja kasvatustieteitä. Molemmat vanhempani ovat olleet opettajia niin kaikki olettivat ja toivoivat minusta opettajaa. Ja itsekin toivoin, sillä kyllähän minä sitä työtä arvostan todella, tärkeää työtä ja varmuutta, kyllähän enkun ja ruotsin opettajille työtä riittää. En missään nimessä tarkoita, etteikö kasvatustyö olisi äärimmäisen tärkeää, ja monille huipputyypeille juuri se kutsumus, tärkeintä ja parasta maailmassa. Se ei vain, ainakaan tässä vaiheessa elämää, ole sitä minulle.

Monet asiat opettajuudessa tökki. Tutkintoni pitää sisällään laajat opinnot kielitiedettä englanniksi. Ei niinkään sitä, miten opettaisin lapsille kieltä, vaan esimerkiksi englanninkielisten yhteiskuntien historiaa ja morfologiaa, kuinka ja mistä pikkuhilkuista enkun sanat muodostuvat, etymologiaa, mistä sanat ovat peräisin, ja vaikka mitä muuta. Ja sitten opettajaopintoja kasvatustyöstä. Opintojen alkumetreiltä minua alkoi harmittaa se työmäärä ja oikea kiinnostuskin itse kieltä kohtaan, mikä työssä opettajana jäisi taka-alalle. Miksi ensin käyttäisin vuosia elämästäni tietääkseni kielestä niin valtavan paljon, enkä sitten ikinä käyttäisi tietoa missään?

Eniten kuitenkin häiritsi ajatus työn stabiiliudesta. Hah, ajatella, sehän on upea asia että niinkin suuri elämän osa-alue kuin työ säilyisi muuttumattomana, mikäs sen turvallisemman tuntuista. Mutta ei, minua alkoi ahdistaa. Kyllähän oppilaat, työkaverit, ehkä työpaikka ja oppikirjat vaihtuisivat, oppisisällöt päivittyisivät, mutta perustyö ja perusIDENTITEETTI säilyisivät aina samana. Haluan ensinnäkin työn, jossa voin edetä vaikka loputtomiin, ja toiseksi työn, jossa kokonaisvaltaisesti karttuneella osaamisellani ja lahjakkuuksilla on käyttöä koko ajan. Hmm, vaikea pukea sanoiksi, mutta ikään kuin en halua tulla niin valmiiksi työssä, että ei olisi seuraavaa astetta, jonka voi saavuttaa siihen mennessä jo ansaittujen tietojen ja taitojen pohjalta. Tunnen työni ja osaamiseni tärkeäksi kun se karttuu, ja voin hyödyntää kaikkea osaamaani. Tuota en tiennyt täysin ennen kuin töissä ollessani alkoi valjeta.

Olen aina tykännyt olla ihmisten parissa. Sanoisin, että enemmän viihdyn töissä aikuisten kuin lasten kanssa. Olen vuosia tehnyt myyntitöitä opintojen ohessa, puhelinmyynnistä alkaen. Hyvä myynti ei ole huijaamista tai tuputtamista, vaan auttaa asiakasta löytämään tarvitsemansa (ja se ei välttämättä ole hänen "etsimänsä"). Hyvä myyjä on luotettava inspiroija. Myynti- tai asiakaspalvelutilanne on parhaimmillaan antoisa tutustumishetki, jossa myyjä toimii linkkinä asiakkaan toiveen ja sen realisoitumisen välillä. Olen töissä ihan oma itseni, ja luotankin että se välittyy asiakkaalle. En ole mikään silmitön rahanahne kone, vaan ihan normaali välittävä minä vain. Toki myynti on aina tavoitteellista. Tavoitteellisuus tekee myyntityöstä itselleni palkitsevaa ja innostavaa - aina on kehitettävää ja tavoiteltavaa. Myyntityö, jossa voi olla oma itsensä ja tehty työ vastaa omia moraalikäsityksiä, on todella antoisaa ja sitä jaksaa tehdä, ja siitä saa itseasiassa paljon energiaa. Ihmiset, joihin olen töiden kautta tutustunut ovat omia persooniaan, älykkäitä, idearikkaita, tehokkaita, energisiä ja innostavia, ja arvostan ja ihailen heitä ja heidän mentaliteettiaan aivan hurjasti.

Kerroinkin että maalaan akvarelleja, ja taide ja luovuus ovat ehkä rakkaimmat asiat minulle koskaan, missään. Elän jatkuvasti niin että nään, etsin, yhdistelen, tutkailen, muistelen, havainnoin, opettelen esteettisesti miellyttäviä asioita. Tutkailen mikä itseä miellyttää ja mikä muita miellyttää. Pukeutumistyylejä, matkailukuvia, ruokapöydänkattauksia, arkkitehtuuria, tuotteiden etikettejä, sisustustrendejä, kotien sisältöä ja henkeä, autojen ja puhelimien designin välittämää elintapamielikuvaa, kauppojen tapaa esitellä tuotteet mahdollisimman myyvästi, ihan kaikkea, kaikki näyttää joltain. Koska tykkään näteistä asioista, olen aina tykännyt tyyliin liittyvistä asioista, pukeutumisesta ja kauneudenhoidosta. Lyhyesti, nautin kauniista asioista ja tykkään luodakin sellaisia.

Puhelinmyyntitöitä tein parin vuoden aikana useassa isossa firmassa, Jyväskylässä ja Oulussa. Oulussa sain ensimmäisen vaatekauppatyön, jossa olin puolitoista vuotta. Palattuani Jyväskylään hain Cubukselle ja jännitin hulluna, kun kuulin miten suuri hakijamäärä oli. Onnistuin saamaan paikan! Tunsin painostavina läheistenkin ihmisten oletukset, että tää on se tapa saada väliaikaisesti rahaa ennen sitä mun oikeaa työtä, jotain yleisesti arvostettua "maisterinpapereita vastaavaa" työtä, opettajuutta. No, nyt olen vuoden ajan työskennellyt huikeassa työporukassa myyjänä ja visualistikakkosena enkä ole koskaan ollut tyytyväisempi päivieni sisältöön ja omaan osaamiseeni. Olenko jotenkin pinnallinen ja unohtanut arvostaa koulutustani? En, vaan juuri arvostankin, koulutusta, mutta myös muuta osaamistani, jota tuo enkun opiskelu ei kohdannut: luovaa taiteellista osaamista, myyntitaitoa ja intohimoa edetä ja antaa enemmän.

Teen yliopisto-opintoni kyllä loppuun ja töissä suoritan lisäksi kaupanalan esimiehen erikoisammattitutkintoa (KEAT). Päivittäin saan iloa ihanista työkavereista, asiakaskohtaamisista, kauniinnäköisistä asioista ympärilläni, innostavista projekteista, vastuusta, touhukkaista ja aktiivisista työpäivistä. Aiemmin hajanaisilta tuntuneilla vahvuuksillani on nyt ihan oikeaa käyttöä, niitä tarvitaan ja saan niillä elantoni. Innolla odotan mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan ja minne kaikkialle tämä vahva, hyvä olo kuljettaa. Onnistun ja nautin. Siitähän elämässä pitää olla kyse, eikös?

Rohkaisen kaikkia ensinnäkin tarkkaan kuuntelemaan ja uskomaan omaa ääntä siinä, mikä tuntuu omalta jutulta, oli se sitten miten tahansa katsottua tai arvostettua muiden silmissä. Sitten kun alkaa olla käryllä että mitä haluaa niin kovaan ääneen kertomaan siitä muille, tekemään täysillä töitä asian eteen ja innolla ottamaan elämän tuomat mahdollisuudet vastaan! Kuulostaa kliseiseltä siihen saakka kunnes asiat tapahtuu ja on totta. Jokaiseen meihin kohdistuu paineita ja odotuksia niin ulkopuolelta kuin omasta itsestäkin, ja paineiden ristitulessa oma gut feeling saattaa hämääntyä. Voi olla vaikeaa löytää se oma juttu, ja se saattaa vaatia kokeiluja ja viedä aikaa, mutta kun se löytyy niin sen tuntee. Se on sen arvoista.

Toinen juttu, kannattaa tutkailla ketä ihailee ja sitten avoimesti ihailla heitä. Sehän tarkoittaa, että tunnistat mitä itsekin haluat. Et ehkä itse ole vielä maalissa, mutta jos olet onnekas ja tutustunut sellaiseen, joka on, seuraile vähän mitä hän tekee. Ja kysy suoraan että miten hän sen tekee. On helppoa olla kateellinen muiden menestyksestä ja jäädä kyräilemään, mutta sellaisella vain sulkee itseltä ovia. Vilpittömällä toisten ihailulla voi oppia itsekin tosi paljon, ja harva sellaiseen suhtautuu negatiivisesti. Ainakin itse olen saanut paljon hyviä vinkkejä ja kannustusta ihailemiltani osaajilta ja kappas, samanhenkisessä seurassa sitä viihtyykin.

Tulipas vuodatus! Toivottavasti sai jotain selkoa. Olisi tosi kiva kuulla muiden tarinoita, kuinka löysitte oman juttunne vai onko etsintä parhaillaan käynnissä?

Alla näkyvästä asusta sen verran, että mulle tosi tyypillistä työpukeutumista. On kyllä onnekasta, että töihin saa pukeutua aina ihaniin uutuuksiin. Työpäivän aikana tulee kiidettyä tukka putkella paikasta toiseen ja usein kiipeiltyä tikkailla asettelemassa vaatteita ja seinien rakenteita korkeuksiin, ja siksi paitsi mukavat vaatteet myös kengät on tärkeät. Palladium Baggy Bootsit on kyllä hyvät jalassa ja niissä on sopivasti jotain vähän outoa - ja käytännöllistä - troopperimeininkiä, vähän kontrastia meitsin pitsi- ja kukkahepeneille.